Olemisen sietämätön keveys

Pihistin blogin otsikon häpeilemättömästi Milan Kunderan 80-luvulla ilmestyneestä saman

nimisestä kirjasta. Muistaakseni näin elokuvan enkä ymmärtänyt siitä mitään, sen verran

monitahoinen oli tarina nuorelle tytölle. Otsikko sopii silti kierrätettäväksi tämän päivän

tunnelmiin.

Puhun paljon siitä, kuinka 5D-taajuudessa tekemisen ja etenkin suorittamisen sijaan OLEMISESTA tulee tärkeää.

Oleminen on mielen rauhoittamista, hetkeen pysähtymistä, itsensä kuuntelua ja ympäristön aistimista. Tekeminen taas on valitettavan usein kiirettä, säntäilyä, kireyttä rintakehässä ja työlistan pakonomaista kertaamista päänupissa (toisenlaisiakin tekemisen tiloja onneksi on olemassa).

Rakenneltuani pitkään ja hartaasti itselleni sopivaa elämänrytmiä, olen uskonut että minähän jo osaan tämän. Kun työkuviot ovat väljät, kukaan ei käske eikä komenna ja vielä asunkin yksin, niin elämähän on pelkkää zeniä, eikö? Talven mittaan löysin itseni useinkin pää tyhjänä tuijottamasta seinää, mikä oli oikein suotuisa merkki olemisen osaamisesta.

Sitten tuli se kohta, jossa opittua asiaa testataan. Tiedättekö sen spiraalin, jossa kierretään

samojen teemojen äärelle aina uudelleen, kun on aika jatkaa opintoja niiden parissa - milloin

mistäkin näkökulmasta käsin. Tai vähintäänkin Universumi tarkistaa, mitä aiheesta on

edelliskierroksella sisäistetty. 

Tämän kohdan nimi oli kevät. Pitkän talven jälkeen kevät saapui nopeasti, rytisemällä ja tekemällä tyhjäksi kaikki suunnitelmat rauhallisesta elämästä.

Yhtäkkiä on se, tuo ja tämä jotka on tehtävä HETI, koska edessä häämöttää jo lyhyen kesän loppu: niin vähän aikaa ja niin paljon tekemistä. Haravoi, koska et päässyt tekemään sitä syksyllä (koska lehdet eivät pudonneet puista). Istuta puutarhaan uutta talven tappamien tilalle (yläkuun aikaan, aamupäivällä, etelätuulella – ei mitään stressiä…). Kitke, kitke, rikkaruohot nousevat nopeammin kuin mikään muu! Lämmitä saunaa, jokivesikin jo mukavan lämmintä uimiseen. Tiedä vaikka nyt olisi kesän viimeiset kauniit ilmat?? (Paniikkia.)

Ja grillaus, eihän kesä ole mitään ilman sitä, mutta 10 minuutin grillausta varten on poltettava tunnin verran puuta grillissä – mistä se tunti? Vene on saatu häthätää vesille mutta koska sillä ehtisi soutelemaan? Ja entä se uusi polkupyörä, sitä nyt ainakin pitäisi käyttää päivittäin kun kerran on hankittu… Olen jo valmiiksi voipunut ajatellessani niitä lukuisia lavatansseja, kesäteattereita ja muita tapahtumia, joihin en ehdi tai jaksa tänä(kään) kesänä osallistua.

Kevät, sinä katala vuodenaika! Suuri opettaja viattoman vihreään valepukuun verhoutuneena!

Kysyt, mitä olen oppinut pysähtymisestä, ja nöyrästi joudun vastaamaan, että enpä juuri mitään. Mutta spiraalin tässä kohdassa on taas otettava itseään niskasta kiinni ja ryhdyttävä töihin, eli tietoisesti rauhoittumaan ja uudelleenasennoitumaan.

Kuunvaiheiden seuraamisessa on se hyvä puoli, että se rytmittää elämää. Koska alakuu on

kitkemisen aikaa, yläkuun ajan voin olla siitä puuhasta lomalla. Sitä paitsi vuohenputki on ihan hyvän näköinen aluskasvi pensaiden alla, ei tarvitse kastella eikä lannoittaa, eikä sitä tapa talvi eikä mikään muukaan.

Grillihiilloksen odottelu on mitä mainioin hetki pysähtyä tuijottelemaan tuleen. Kännykän voi jättää tupaan, niin minulla on tunti laatuaikaa itseni kanssa (olemisen keveys saattaa kyllä alkuun tuntua sietämättömältä). Viime kesän parhaat aamukahvit nautin joella soutuveneessä – miksei se toimisi tänäkin vuonna? Kahvit sitä juo kuitenkin: ei vie juurikaan lisäaikaa siirtyä veneeseen termaripullon kanssa.

Kännykän kun jättää rantaan, niin voi keskittyä linnunlauluun ja airojen narahteluun (maisemat

vaihtuvat, joten tämä zenistely sujuu oletettavasti paremmin kuin pelkkä tuleen tuijottaminen).

Polkupyöräni ei mene miksikään, vaikka se ei olisikaan joka päivä liikenteessä. Kun on sopiva aika nousta satulaan, teen sen kaikkein nautinnollisimpaan aikaan päivästä: esimerkiksi illansuussa, kun päivän pahin kuumuus on jo rauennut. Lämmin mäntymetsän pohja tuoksuu ja ajoittain tuntuu viileitä ilmavirtauksia… Pyörän päällä aistii niin paljon enemmän kuin autolla ajaessa. Kännykän otan varulta mukaan, mutta laitan sen äänettömälle, ettei se keskeytä olemisen tilaani.

Tärkein kesäneuvo itselleni on kuitenkin tämä: tyhjennä kalenteri kaikesta mistä voit.

Silloin jää aikaa olemiseen, haahuiluun ja hetkessä elämiseen. Aistihavaintoihin! Tammenlehden muodon ihmettelyyn. Pääskysten lentokuvioihin uppoutumiseen. Kimalaisen surinaan omenankukassa. Saunankiukaan kihahdukseen. Ja saniaisen intensiiviseen vihreään tuoksuun, kun se puskee maasta ja ojentautuu täyteen mittaansa.

Toivotan lukijoilleni ihanaa kesäaikaa, pysähtymisen hetkiä ja suven sulojen tunnustelua kaikilla aisteilla.

Olemisen ihanaa keveyttä!

Rakkaudella, Kaisu

Blogiteksti on alun perin julkaistu www.kultainenkiulukka.fi, 30.5.2024