Miksi olen liikaa tai liian vähän?
- Hanna Maria Leppäaho
- May 5
- 4 min read
Ajatuksia ja avauksia kysymyksiin;
Miksi tuntuu, että olen aina vääränlainen?
Olen oikeassa paikassa väärään aikaan tai väärässä paikassa juuri silloin kun minun pitäisi olla jo muualla?
Kouluttaudun kun muut ovat hyvissä työpaikoissa ja olen lomalla muiden työskennellessä?
Olen kiireinen / ylikuormittunut työtaakkani alla, kun muut vetävät Margaritoja lämpimissä lomakohteissaan ja jotenkin tuntuu, että olen aina ihmisille liikaa tai liian vähän?
Kuka voi sanoa toisen olevan liikaa tai liian vähän? Mistä tämä johtuu?
Kyllä ihmisen pitäisi saada kuulua joukkoon olemalla ihan vaan omanlainen oma itsensä – vai kuinka?
No, ensinnäkin saatat oikeasti olla väärässä paikassa väärään tai oikeaan aikaan, riippuen ihan elämäsi polun valinnoista, tarkoituksista ja tarkoitusperistä.

Joskus saatat olla energeettisesti huomattavasti muita edellä, jolloin ajatusmaailmasi, todellisuuden kokemuksesi sekä värähtelytaajuutesi ovat liian nopeita, kirkkaita tai korkeataajuisia kanssakulkijoille, ja se eriparisuus saattaa itsessään aiheuttaa närää tai epämiellyttävää oloa heidän energiakentissään.
Heidän olonsa saattaa tuntua epämukavalta kanssasi, kuten on todennäköisesti toisinkin päin. Heidän kokemuksensa Sinusta saattaa siis olla, että olisit jollain tavoin liikaa heidän seurassaan.
Voit halutessasi madaltaa / hidastaa omaa värähtelyäsi vastaamaan heidän taajuuttaan, mutta ongelmaksi saattaa muodostua ennen pitkää oma fyysinen sekä henkinen väsymisesi.
Mikäli pudotat taajuuttasi tarkoituksenmukaisesti pitkän aikaa ja jatkuvalla syötöllä, on vaarana oma uupumisesi.
Saatat hiljalleen ja huomaamatta liukuen eksyä taajuusvälien tiheässä vaihtuvuudessa omasta kotivärähteestäsi, ja pitkälle vietynä, saatatkin jo tuntea tuttuutta hitaampien taajuusvärähteiden ympäröidessä itseäsi.
Tämä saattaa johtua halusta viettää aikaa esimerkiksi ystävien, sukulaisten, työkavereiden tai
harrastusporukoiden kanssa, joihin et enää aidoimman itsesi osalta tunne energeettistä
yhteenkuuluvuutta.
Voit huomata eksyneesi omalta polultasi, jonka eteen olet tehnyt valtavasti töitä ja saatat havaita innottomuutta asioihin, jotka korkeamman / nopeamman energiataajuuden myötä olivat aikaisemmin suurin ilosi ja elämänvoimasi.
Saatat havaita jopa valitsevasi mieluummin kerta kerran jälkeen yhä uudelleen tiheyden (jonka suurella työllä jätit vuosia sitten taaksesi) vain sen takia, että saisit vielä elämäsi aikana tuntea yhteenkuuluvuutta yksinkertaisempien elämän asioiden parissa. Tämä saattaa olla yllätys itsellesikin.
Ehket vielä oikeasti haluakaan lentää yksin kokonaan uuteen tai ehkä vain halusit tai tarvitsit syystä tai toisesta, uuden varmistuskierroksen sille, mitä et todellakaan enää ole – et, vaikka kuinka toivoisit, tahtoisit tai yrittäisit. Ja tämä on täysin ok.
Kyseinen valinta taaksepäin tiheyteen paluussa aiheuttaa usein kuitenkin kitkaa ihmissuhteissa. Kyllä, valitettavasti kitkaa uudelleen tässäkin suunnassa.
Viettäessäsi paljon aikaa paikoissa, porukoissa tai tilanteissa, jotka eivät enää ole energiajälkeesi kuuluvia vai värähdystaajuutesi kanssa yhteensopivia, saattavat ympärilläsi olevat henkilöt hiljalleen työntää sinua ulos luotaan kuin kypsyvää finniä.
He ehkä aistivat jollain tavoin, ettei sinun enää kuuluisi olla heidän joukossaan - ja niin aistii Kaikkeuskin.
Kaikkeudella on rakastavana taitonaan kyky tasapainottaa energeettisiä tilanteita ja sillä on myös kyky edistää energeettistä evoluutiota. Ja voi olla, että mikäli pidät kynsin hampain kiinni halustasi ja oikeudestasi toteuttaa vapaata tahtoasi tiiviimmissä verkostoissasi, on edessäsi totaalinen ydinpurkaus sekä romahdus.
Kaikki mikä ei palvele enää, kaatuu, murenee ja romahtaa – sinä ja ympäristösi kaaoksen mukana.
Ja tämä sattuu todennäköisesti kaikkia osapuolia, ja ehdottoman eniten itseäsi Sinua.
Sinua eniten siksi, että tiedostat jo täysivaltaisen energeettisen osasi, tiedostat vastuusi ja tiedostat kykysi osana maanpäällistä muutosliikettä.
Sinua ja kykyjäsi tarvitaan todennäköisesti muualla.
Sinulla on muita töitä suoritettavana ja siksi Sinun on mentävä.
Muutos todelliseen energialinjaasi tapahtuu joko helpon kevyellä liikehdinnällä tai sitä suuremman rysäyksen kautta.
Muutosvastarinnan voima on täysin riippuvainen siitä, mitä enemmän itse vääjäämätöntä elämänpolkuasi vastustat tai kuinka helposti ja lämmöllä uuden aikalinjasi todellisuutta elämäsi kaikilla osa-alueilla vastaanotat.
Päätös, valinta ja voima ovat yksin Sinun.
Vaihtoehtoisesti voi myös olla, että saat viettää aikaasi vanhassa maailmassa, mikäli yhteys omaan itseesi ja todelliseen tarkoitukseesi pysyy kirkkaana.
Tällöin voit vapaasti seilata energia-aaltojen merillä, uppoamatta niihin välillä.
Tämä on hienoa, mikäli se palvelee Sinua sekä kokonaisuutta, ja tällöin todennäköisesti tarkoituksesi onkin vaikuttaa juuri siellä, missä koet vapaata ilmaisua tiheämmissä värähdetaajuuksissa.

Siunausta ja voimaa Valomajakkana pysymisessä.
Niin sanotusti liian vähän taas saatat olla ihmisille, jotka jo näkevät, kokevat ja tunnistavat Sinut omassa todellisessa voimassasi, mutta jotka myös huomaavat Sinun kääntyneen pois omasta linjastasi.
He saattavat mainita asiasta hiljaa tai lempeästi tai he voivat tunnustella muutamia kertoja, joko vivahteesi olisi uudelleen itsellesi oikea.
Lopulta osa heistä hyväksyy hetkellisen takaperin loikkasi ja pysyy rinnallasi, osan jättäytyessä kokonaan syrjemmälle ja pois vaikutuspiiristäsi.
He siis jäävät odottamaan paluutasi oikealle energiarytmillesi joko Sinua polullasi tukien tai tilaa antaen.
He näkevät aidon Sinut, eivätkä tyydy vähempään. He vaativat täysivoimaisuuttasi uudelleen, samalla kuitenkin henkilökohtaiselle polullesi tilaa antaen.
Kysymys kuuluukin, kuka Sinä itse olet, kuka haluat olla?
Kuinka teet tämän muutoksen?
Voi myös olla, että erillisyyden sekä yksinäisyyden tunteesi johtuvat siitä, että olet todellakin
eri aikalinjalta, eikä yhteenkuuluvuus tähän maa-aikaan ole millään muotoa helppoa.
Tällöin olet todennäköisesti monimuotoinen ulottuvuuksien sekä taivastaajuuksien siemen sekä aikamatkaaja, jonka tarkoitus on aikaansaada uudistuksia juuri näillä aikaulottuvuus taajuuksilla.
Muutosta Maassa kohti lempeämpää Universaalia Rakkausvärähdettä, mahdollisesti tarkoituksenasi murtaa vanhaa ja /tai rakentaa uudistuksia ihmis-, eläin- ja luomakuntaa paremmin palvelevilla tavoilla.
Usko, tunnista ja luota aina, että täällä on ja elää kaltaisiasi – suuri joukko yksinäisiä, jotka odottavat ja rukoilevat kanssasisariensa ja veljiensä kohtaamisia, heitä vielä löytämättä.
Olette siemeniä, tähtisotureita ja tähtikansoja, joiden Pyhä tarkoitus on auttaa ihmisiä ja
kaikkia Maan elämänmuotoja energeettisessä evoluutioprosessissaan.
Te olette jo kotona värähteessänne – luota, ja sinulle annetaan kaikki apu, tuki ja rakkaus
tehtäviesi suorittamiseen.
Siunattuja olemme jokainen, näin olkoon ja on, Aamen.
24.4.25 Hanna Leppäaho, maries.fi
Comments